tiistai 11. elokuuta 2015

Keppihevostäyteinen viikko osa 1.

Heippa!

Ajattelin tiivistää yhteen postaukseen heinäkuun toiseksi viimeisen viikon tapahtumat. Minua pyydettiin vierailemaan Seinäjoella Kht Filon valmennuksessa ja tuomaan muutama heppa kokeiluun. Oli kiva kuvata tyttöjä ratsastelemassa hepoillani, saa kun ei ole koskaan ennemmin edes ratsastettu! Siitä tulikin sitten idea järjestää miitti takapihallamme, olihan esteetkin vielä harrastusajoilta tallella!




22.7 järjestin täällä Kuunvarjossa tapaamisen, jossa lähialueen keppihevosharrastajat voisivat tutustua toisiinsa, kokeilla hevosiani ja ratsastella niin valmennuksissa kuin myös ominpäin. Tapaaminen sujui oikein hyvin! Porukkaa tuli paljon enemmän kuin odotin, 12 harrastajaa mm. Seinäjoelta, Lapualta ja Joensuusta asti. 




Päivä oli todella kiva, vaikka vähän satoikin ja väsymys oli kaamea, kun koko edellinen yö meni Binalle ja Lucalle varusteita tehdessä. Noin neljän tunnin ajan jutusteltiin, syötiin, tytöt ratsasti ja pidin sitten pari valmennusta pyynnöstä. :) Jessica osti Binan, ovathan he nyt ihan erottamaton pari! Joensuun tytöille tarttui myös mukaan Dara-nimen saanut tilaushevonen, sekä Flickiksi nimetty myyntiheppa. 

Samaisena iltana aloin jo pakkaamaan seuraavaa päivää varten, ja vietin unettoman yön jännittäen tulevaa ajomatkaa pääkaupunkiseutua kohti. Reissuun mukaan pääsi myös Juli, Renea ja Luca. Loppuviikosta kertoilen lisää seuraavassa osassa, jahka saan muutamat kuvat itselleni. :)

-Nea

2 kommenttia:

  1. Eksyin sivuillesi. Ootpa tehnyt ihania keppareita! Voisitko vinkata mistä voisi tilata velboaa?

    VastaaPoista
  2. Löysin kerran Eurokankaasta mutta en tiedä onko sielläpäin. Varmaan muistakin kangaskaupoista löytyy. Ehkä siis. En valitettavasti osaa kertoa mistä velboaa voisi tikata:( T: toinen blogin lukija.

    VastaaPoista