perjantai 7. heinäkuuta 2017

Tilausjonoon ilmoittautuminen 8.7.2017!




Unelmien keppihevonen tilaustyönä tehtynä?

8.7.2017 (koko päivän) saa jälleen ilmoittautua tilausjonoon! Ilmoittautuneista poikkeuksellisesti valitsen 3-5 tilausjonoon pääsijää. Pyrin valitsemaan ainakin kaksi sellaista, jotka ovat jo useamman kerran yrittäneet sinne päästä. Mainitsethan siis rehellisesti, monettako kertaa jonoon yrität. Valinnan suoritan 9.7.2017 ja ilmoitan tällöin onnekkaimmille sähköpostilla jonoon pääsystä, jolloin he saavat täyttää tilaussivulla olevan tilauskaavakkeen ja lähettää sen sähköpostiini. Tilaukset pyrin toteuttamaan heinä-elokuussa, ja otan uudet tilaukset edellisten valmistuttua. Mikäli onni ei suosi tilauspaikan suhteen, hevosia on tulossa kesän aikana myös myyntiin instagramiin (@kuunvarjo).

Jonoon ilmoittautuminen suoritetaan tämän postauksen kommenttikentässä. Mikäli et halua ilmoittautumisesi tulevan muiden näkyville, voit vaihtoehtoisesti myös lähettää ilmoittautumisen sähköpostilla (kht.kuunvarjontalli@gmail.com). Mikäli haluat hevosesi valmistuvan tiettyyn päivään mennessä (esimerkiksi syntymäpäivän vuoksi), mainitsethan siitä jo ilmoittautumisessa.

Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti:

1. Lue tarkasti tilaussivu. Tilaussivulla on kaikki informaatio liittyen hinnastoihin, materiaaleihin, myyntiehtoihin ja muihin toimintatapoihin. Jo ilmoittautuminen on sitova, joten sinulla on oltava täysi varmuus tilaamisesta, rahat kasassa ja vanhemman lupa, mikäli olet alaikäinen.
2. Täytä ja lähetä seuraava kaavake:


Sähköpostiosoite:
Alustava tilaus: (Suurin piirtein omin sanoin selitettynä, jotta voin arvioida työmäärän)
Muuta: (esim valmistumispäivänmäärä? olisi myös kiva tietää keppihevosaiheinen instagramtunnuksesi, mikäli sinulla sellainen on!)

54 kommenttia:

  1. Sähköpostiosoite: saana.hemmila@gmail.com
    Instagram nimeni on @kht_tuohitie
    Alustava tilaus: Tilaisin mallikuvasta hepan. Se olisi keppihevosversio minulle todella rakkaasta hevosesta❤️ Tilaisin hevosen mukaan myös joitakin varusteita😊
    Muuta: Olen yrittänyt saada sinulta jo 9 kertaa hepan mutta en ole vielä saanut
    :(. (Olen yrittänyt tilausjonoon 5 kertaa ja 4 kertaa tarjota kotia myyntihevoselle) Unelmani olisi saada sun tekemä heppa talliini ja tallissani ei asu vielä yhtäkään sinun tekemääsi hevosta. Olisi myös todella mahtavaa saada keppihevosversio kyseisestä hevosesta❤️. Olisi aivan mahtavaa päästä tilausjonoosi!

    VastaaPoista
  2. Tilaisin sinulta suklaanruskeasta velboasta hevosen. Sille tulisi päähän pienimerkki ja tummennokset. Hevonen on kopio edesmenneestä hevosestani. Sille ei tulisi mitään varusteita mukaan. Tämä on jo 7 kerta kun yritän saada sinulta hevosta ( yhteen laskettuna tilaushevoset ja myyntihevoset) ja minulla ei ole ainuttakaan tekemääsi hevosta.
    Valmistus päivällä ei ole väliä:)

    Instagram tilini on @kht_taivaanranta
    Sähköpostiosoite on
    emma. korhonen345@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Sähköposti:
    saanajakepparit@gmail.com

    Alustava tilaus:
    haluaisin tilata mallikuvasta sporttisen pienehkön newforestinponin kisakentille.
    Poni olisi vaaleanbeigestä velboasta vaalealla lyhyellä ratsuharjalla sekä perusmerkillä (näkyy mallikuvassa). Päähän ruskeaa väritystä sekä tummennokset turpaan.

    Muuta:
    Instagramissa olen @khtvieno. :) Valmistumispäivällä ei ole väliä. Olen yrittänyt tänä vuonna jokaiseen tilausjonoosi, mutta onni ei ole tänä vuonna suosinut.

    VastaaPoista
  4. pinja.partanen02@gmail.com

    Tilaisin tärkeästä koirastani keppihevosversion, pitkään on ollut unelmana ja viimein tuli siihen mahdollisuus. Heppa olisi valkeasta karvasta ja siihen tulisi turpaan ja kaulaan klippaus valkoisesta velboasta, mikäli teet tilareille klippauksia. Päähän tulisi tummennoksilla erikoisväritys, jonkin sortin epämääräinen kirjavuus läikkä, missä on harmaata ja vähän beigeä. Tarkat mallikuvat tietenkin antaisin.

    Instagramini on @kenttatalliloiste . Hepan valmistumispäivällä ei olisi mitään väliä. :)

    VastaaPoista
  5. reeta.lintunen@gmail.com

    Alustava tilaus: punaruskeasta velboasta hieman kirjavan tapainen, suht iso merkki kaulaan, ratsuharjalla ja upotetulla päämerkillä, selkeä mallikuva, meksikolaiset tulisivat mukaan.
    Muuta: tämä on toinen kertani kun yritän tilausjonoosi, vaikka se onkin vähän, niin olisi silti mahtavaa päästä tilausjonoosi.

    VastaaPoista
  6. Sähköposti: khtpikkutalli.yhteydenotto@gmail.com

    Tilaus: Punaruskeasta velboasta ratsuponi tamma. Tarvitsen sporttisen esteponin kisakentille. Pieni merkki ja ehkä todennäköisesti tilaisin päitset mukaan. Ei ole mallikuvasta koska haluan toteuttaa tämän idean päästäni.

    Muuta: yritän nyt neljättä kertaa jonoosi. Instagramini on kht_pikkutalli. Ihailen kovasti tekeleitäsi mutta olen jo pitkään yrittänyt jonoosi. Toivottavasti saisin ponin juuri sinulta.

    VastaaPoista
  7. Sähköpostiosoite: johanna.knekt@gmail.com
    Alustava tilaus: suklaan ruskea velboa hevonen mustalla mohair ratsuharjalla, läsi naamassa ja pieni upotus niskassa(upotuksen päällä valkoinen mohair). Normi tummennokset turpaan ja perus enkut topatulla turparemmillä
    Muuta: olen unelmoinut sinun tekemästä hevosesta jo kauan ja tämä on kuudes kerta kun yritän saada hevosta sinulta eikä minulla ole vielä sinun tekemää hevosta(kolme kertaa tilaria ja kaksi kertaa myyntiponia joten kuudes kerta)instagramini on @kht_apollo toivoisin hevosen valmistuvan ennen 15.7❤

    VastaaPoista
  8. Sähköposti: majuriannalinnea@gmail.com
    Alustava tilaus: Tummanruskeaestetyyppinen hevonen omasuunnittelemallani merkillä, tummennoksilla ja harjas mustaredheart tai musta 7veikka.
    Muuta: Olen yrittänyt sun jonoon 2 kertaa ja tämä on 3 yritykseni. Olen ulkomailla 16.-23.7 jollon en hevosta voisi hakea eli pitäisi paketin olla meillä 15.7 tai ulkomaan matkan jälkeen �� Instagram: @royalhobbyhorses Toivon sydämeni pohjasta että saisin hevosen sinulta!❤

    VastaaPoista
  9. Sähköposti:Amelie.chaabouni@gmail.com
    Alustava tilaus: haluaisin tummanruskeasta velboasta tummanruskealla ratsuharjalla olevan hevosen. Hevosella olisi vaaleanruskeat vaalennokset silmien ympärillä sekä turvassa. Sekä vaaleanruskeaa papurikko kuviointia kaulassa.❤️30.7 tullaan Ruotsista joten hepan pitäisi tulla sitten matkan jälkeen. Olisi unelmien unelma saada sinulta hevonen!!❤️❤️Instagram: @kht_masto

    VastaaPoista
  10. Sähköposti: gia.brandt@gmail.com
    Alustava tilaus: Suklaan ruskeasta velboasta kopio (mallikuva) ja mohairharja papurikko ja kuonopilkku ja otsassa pieni merkki. Eestinhevonen ja varusteita olisi Kaksoisturparemmilliset ja rintaremmi
    Muuta: instagram on @kht_lauk ja tilaisin sulta just kopion koska luotan sun kädenjälkeen❤️ ja ois kopio jo myydystä mun ensi hevosesta (ei oma) jos mahdollista niin ECP&CRB kisoihin myös myöhemmin käy:) yrittäisin 3-4kertaa

    VastaaPoista
  11. Sähköpostiosoite: khtandromeda@gmail.com
    Alustava tilaus: Keppihevonen olisi upotettu kirjava ja kopio mun rakkaasta kissasta. Sen mukaan tilaisin riimun, meksikkolaiset, rintaremmimartingaalin ja kanget.
    Muuta: Olen @khtAndromeda instagrammissa ja yritän tilausjonoosi nyt 4 kertaa. Ja myyntihevosiasi olen yrittänyt 5 kertaa. (Sellaisia joilla on ollut hinta kiinteä kaikille)

    VastaaPoista
  12. Sähköpostini: venlaahonen05@gmail.com
    Alustava tilaus, tilaisin gotlanninruss ponin, pähkinän ruskeasta velboasta, mustalla harjalla.
    Turpaan tulisi vaalennosta ja hieman tummennosta. (On mallikuvia)
    Ottaisin hänelle loimen, englantilaiset, kumitutit! :)
    Muuta: Olen hakenut jonoosi muutaman kerran, sekä yrittänyt ainakin kahta myyntiheppaasi, muttei viellä ole tärpännyt :( Toivottavasti nyt tärppäisi :)
    Instagramini on @_kuulilja, jos viitsit käydä sieltä lukaisemassa paremmin meidän suunnitelmat siitä ponista!
    Tiettyä valmistusaikaa ei ole, paitsi mahd. nopeasti, että pääsisin kisaamaan :)

    VastaaPoista
  13. Säpö: noora.rita.anttila@gmail.com
    Alustava tilaus: kopio minulle tärkeimmästä ja rakkaimmasta hepasta ikinä, jota olen jo pari kertaa yrittänyt sinulta saada. Mustasta velboasta tehty eestinhevonen, harja 25cm. Kaksi pientä merkkiä otsaan ja turpaan, ei varusteita.
    Muuta: instagram-tilini nimi on @khtarbor ja tämä on kolmas kerta kun haen tilausjonoosi. Valmistumisajankohdalla ei ole väliä

    VastaaPoista
  14. Säpo: ssusanna.laurinen@gmail.com

    Tilaisin tummanruskeasta velboasta suokkiorin ja sille tulisi läpikäyvä läsi upotettuna ja mukaan meksikolaiset suitset. Postittaisin omasta lankakokoelmasta harjaksi valkoista Novitan Teddy -lankaa.

    Hevosen valmistumisella ei ole kiirettä. En ole aikaisemmin yrittänyt tilausjonoon eikä tallissani ole valmistamaasi hevosta.

    Ig: @khtcalliope

    VastaaPoista
  15. Oonahut.oh@gmail.com
    Alustava tilaus: perushevonen lämpimänbeigestä velboasta valkoisella mohair harjalla ja pienellä merkillä
    Keppari instani on @riran_talli ja tämä on kolmas kerta kun yritän jonoon
    Toivon todella pääseväni jonoon sillä se olisi unelmieni täyttymys❤️

    VastaaPoista
  16. Sähköposti: nellyjuuliafrilander@icloud.com
    Alustava tilaus: Trakehner vaaleanbeigestä velboasta. Harjana toimisi ratsuharja valkoisesta ja beigestä 7-veljestä. Tuolle tulisi myös merkki, johon saisit vapaat kädet, jos sellaisen suostut tekemään. // muuten löytyy mallikuva //
    Muuta: Olen pitkään säästänyt rahaa että saisin unelmahevoseni toteutettua. Käsialasi sopisi täydellisesti sen toteuttamiseen. Uskoisin, että osaisit luoda tuolle hevoselle upean merkin. Tämä on enismmäin kertani kun yritän tilausjonoosi, joten en tiedä miten tässä käy. Valmistumisella ei niinkään kiirettä. Instagram: @syksynsavel

    VastaaPoista
  17. Haluan vielä jatkaa tekstiäni. Tästä hevosesta tulisi minulle projetkiheppa, jonka kanssa pääsisi sitten sen kehityttyä ja luottamuksen kasvettua kilpailemaan. Tämä olisi unelma. Onnea muille jonoon hakiolle! ig: @syksynsavel

    VastaaPoista
  18. Sähköposti: klaarakaitue@gmail.com
    Tahtoisin tilata ruunivoikonkirjavan paint-tamman,joka pääsisi kisakäyttöön (pääosin näyttelyihin). Varusteita tulisi myös: Turparemmittömät suitset, remonttiturpahihnalliset suitset, riimu, loimi, 2 riimunnarua ja näyttelyriimu :3
    Muuta: Olen kerännyt rahaa tekemällä paljon kotitöitä, ja auttamalla naapureita ja sukulaisia esim. käyttämällä koiran lenkillä. Olen myös tehnyt hirveästi suunitelmia hevosesta juuri sinulta, koska eihän tilaria Nealta, Kuunvarjolta saa ihan joka päivä :D Olet myös ensimmäinen keppihevostili, jota aloin seuraamaan kun aloitin keperiharrastuksen, joten unelmani on ollut aina saada tilari juuri sinulta.
    (Ps. Olen yrittämässä tilata sinulta hevosta vasta ensimmäistä kertaa, joten ei haittaa jos en saa paikkaa, ensi kerralla sitten :)

    VastaaPoista
  19. jessicalemettinen@gmail.com

    Projektiini kuuluva vähän työläämpi ruunikko 'papurikonpäistärikkö' kenttäratsu erikoisella merkillä, suitset mukaan. Kopio mun lempi k-pop artistista.

    VastaaPoista
  20. Säpö: emmi.sartola@gmail.com
    Alustava: valkoisesta velboasta vähän erikoisempi merkki mustasta kankaasta ja herasilmissä
    Muuta: jos voisi mennä postiin 18.7 että saisin hänet mokille�� Olisi unelma saada tämä hevonen�� Ig: @khtfefe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäilen vielä! Hevonen olisi minun itsr suunnittelema ja hevonen on erikoinen merkkeineen ja väritysteen. Toivon suuresti että valitset minut.. Olisin ikuisesti kiitollinen tästä tilaisuudesta! Minulla on luvat ja kaikki ja tämä on se asia mihin haluan synttäri rahani käyttää! Olen kovasti ahkeroinut tähän.. olen yrittänyt myyntihevosiasi mutta ei ole niissä onni potkaissut.. mutta minä olen vain pieni ihminen maailmassa.. Olen itkenyt ilosta kun sain tähän yrittää ja äidilleni lupasin ostaa kukkkia ja sulkaarasian jos tähän pääsen..

      Poista
  21. @iinawiklund505@gmail.com


    Tilaisin piensuokki orin, jolle tulisi läsi yksityiskohdilla(kuvan saisit direen) hänelle tulisi lyhyt abt. 10-13cm ratsuharja, langan saisit päättää itse,että mikä sopisi parhaiten. Hevoselle tulisi myös martingaali ja turparemmiliset suitset joissa on topattu turparemmi ja aidosta nahasta tehdyt varusteet! Hevoselle tulisi myös ruskeat tummenokset silmien ympärille. Hepan tilaisin kepin kanssa! Olen 1 kerran yrittänyt jonoon, joten toivon että saisin tällä kertaa paikan jonossa ja unelmahevosen talliini! Ig on @capitantalli ja hevosesta en haluaisi kuvaa, kuin vasta sitten kun olen avannut paketin, että se olisi "yllätys" minulle!��

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. sähköpostiosoite: tiia.heikkinen04@gmail.com

    alustava tilaus: elikkäs haluaisin tilata mun hoitohevosesta kopion, kun se varmaan myydään pois :( eli se olis latvian puoliverinen, punaruskeasta velboasta, päässä olisi suht iso tähti, josta on kuva. harjana olisi musta 7-veljestä lanka ja pituudesta en ole vielä ihan varma. :D ja tummennoksia tulisi mustana turpaan, ja hevosestahan mulla on mallikuva :) olis ihana saada joku muisto, joka muistuttais siitä, käyttäisin 'rommia' kisoissa ja harrastuskäytössä :D
    ei tulisi varusteita mukaan :)
    mahdollisesti hevonen olis silleen suht kevyt että voisin hyvin kisata sillä ;D
    en oo ennen tilannut tai koettanut päästä siun jonoon, mutta aattelin koettaa :D
    ja jos pääsisin jonoon, aattelin että jos olis mahollista, niin hevonen olis valmis 31.7 valmis? :D kun sillon on miun synttärit.
    ja miun instagram tili on @tizunhepat :)
    toivottavasti onni potkaisisi minua :DD

    VastaaPoista
  24. Säpö: vertanen.mea@gmail.com

    Tilaisin velboasta kopion omasta ponistani. Mukaan sille tulisi enkut.

    Muuta: ig on @kht_winnerhorses. Hevosen mahdollisesti noutaisin ja tosiaan en koskaan aijemmin tilausheppaa ole saanut ja tämä on vissiin 5. kerta jos oikein muistan. :)

    VastaaPoista
  25. kepparitallineliapila@gmail.com Insta @abrazontalli

    Kaipailisin tallin tulevan varsan aikuisversiota. Voin lähettää piirrustuksista kuvan, millainen se tarkalleen on. Hepan eka kouluttaisin ja myöhemmin kisaan sillä esteillä.

    Väriltään tummanruunikko valkopää, ja sillä olisi tummanruskeat suupielet. Toisella puolella herasilmä, toisella puolella tummanruskea väri ulottuu silmän kohtaan ja siihen haluaisin vähän kuin herasilmän, mutta ruskealla pohjalla niin että valkoista näkyy silmäkulmista. Kevyet mustat tummennokset silmiin, turpaan ja silmän ympärille valkoisiin kohtiin vaaleanpunaista, ja vaaleanpunaiset sieraimet. Musta ratsuharja.

    Rakenteeltaan kevyt (muutenkin kevyt ja kompakti) heppa, koska tulevaisuudessa esteratsu. Valmistumisella ei kiirettä, voit jättää vaikka viimeiseksi jos jonoon pääsen ��

    Aikaisemmin en ole jonoon yrittänyt mutta muutamaa myyntiheppaa olen yrittänyt :)

    VastaaPoista

  26. Sähköpostiosoite:Fanni.antikainen@gmail.com
    Alustava tilaus: vielä en ole kokonaan päättänyt, mutta velboahevonen ratsuharjalla ja keskikokoisella merkillä.
    Muuta: olisi kiva saada se valmiiksi ECP&CRB kisoihin mennessä ja sieltä noutaa, muuten jos se ei onnistu niin ei ole aikarajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. lisäys vielä, että en ole ennen sinulta tilannut ja hevonen saattaa myös olla yksin kertainen laikukas (eli pää ruskea, vartalo valkoinen ja yksi laikku toiselle puolelle valkoista) tai sitten tulee tuo jonka ylempänä ilmoitin. ajattelin päättä kunnolla vasta kun jos pääsen jonoon :)

      Poista
  27. Säpö: eveliina.penttinen@hotmail.com
    Alustava tilaus: Beigestä velboasta puoliverinen, jolla on paksu harja & kaulassa, silmissä, korvissa & turvassa väritystä. Harjassa on kahta väriä. Hevosen merkissä on itselleni tärkeän maan pinnan muodot. Varusteita tulisi iso kasa. Hevosen väritys & varusteet ovat tarkasti & ajalla suunnittelut, eli ainakin tietää mitä pitäisi tehrä.
    Muuta: Olen yrittänyt kerran tilausjonoon ja kerran myyntihevosta. Instagram on @khtkoivula

    VastaaPoista
  28. Sähköpostiosoite: minea.illukka@gmail.com
    Alustava tilaus: Tilaisin voikonkirjavan suomen puoliverisen velboasta. Hevoselle mukaan tulisi kanget, kaksoisturparemmilliset suitset sekä riimunnaru.
    Muuta: Olen kerran aiemmin yrittänyt päästä tilausjonoon. Valmistumisajankohdalla ei ole väliä. Instagram tilini on @khtlavikantila.

    VastaaPoista
  29. Sähköpostiosoite: ronja.huttunen@outlook.com
    Alustava tilaus: Joku ruunikko puoliverinen. Hepalle tulisi piirto, tummennokset turpaan ja ratsuharja.
    Muuta: Olen yrittänyt päästä tilausjonoon kerran aikaisemminkin. Instagram tilini on @kht_kultainenkeskiyo

    VastaaPoista
  30. Olen yrittänyt jo kaksi kertaa tilausjonoosi,eli tämä on jo kolmas kerta.Myyntihevosia olen yrittänyt kaksi kertaa. Tilaisin beigen hepan pienellä merkillä ja yksinkertaisilla suitsilla.Se olis mun unelmaheppa!! Lupa&raha kasassa.Rakastan sun käsialaa❤️
    Sähköposti: heppahullu.ht@gmail.com
    Ig: kht _viidakkoponi

    VastaaPoista
  31. Sähköposti: juliankepparit@luukku.com
    Alustava tilaus: tummanruskeasta velboasta sporttinen heppa upotetulla merkillä.
    Muuta: Instagram: @juliankepparit
    Yritän jonoon kolmatta kertaa, toivon niin paljon että nappaat minun tilaukseni jonoon! :) En ole ennen saanut tilaria sulta, mutta yksi sinun tekemä heppa asuu Tallissani ja se motivoi niin paljon minua tässä harrastuksessa sekä on opettanut mulle niin paljon kouluratsastuksesta.❤

    VastaaPoista
  32. Kvik / oritalli_kvik8. heinäkuuta 2017 klo 18.56

    Sähköposti: sabie.pietila@gmail.com
    Ig: @oritalli_kvik
    Tilaisin sulta ruunikonpäistärikön mustangin, ilman merkkejä ratsuharjalla. Hevonen olisi ori ja nimi olisi Vili❤���� Olet kolmas jolta koitan tätä kyseistä hevosta saada, minulla on lupa tilata ja osto on 100% varma❤ oon ihaillu sun kädenjälkee täältä ruudun takaa piitkään ja ois aivan mielettömän uskomattoman ihanaa saada sulta hevonen������
    ps. Tää hepo ois kopio meijän edesmenneestä koirasta joka oli mulle ihan äärettömän tärkee (koiramme kuoli 29.6.2017)��������

    VastaaPoista
  33. lahderinteenfranz@gmail.com

    Heippa sulle! Haluaisin tilata pikkusiskolleni keppihevosen, kopio hänen pelastamastaan koirastaan. Koiralla on todella karu historia ja nykyään koira luottaa vain sikooni ja seuraa häntä kuin hai laivaa! Se on hänelle mailman tärkein asia <3 tämä oli myös puoliksi vanhempieni idea sillä hänellä lähestyy syntymäpäivät joten yhteislahjaa tässä oltais yrittämässä. Tyttö on 16-vuotias ja on ollut näissä keppihevos piireissä jo vuosia, en tiedä onko hänellä instagramia enkä sitä tähän hätään uskalla kysyä tai saan muuten kauhean kysymysvyöryn mihin tietoa tarvitsen :D kolmatta kertaa olen nyt yrittämässä, jos tämä oli siis kerrottava?

    Koira on naaman väritykseltä melko haastava, saat siis sen toteutuksen suhteen vapaat kädet mutta hintarajana on 140e. Mikäli onni suosii olisi todella ihanaa jos pystyisit laittamaan mukaan vaikka nimmarin sillä hän on melko suuri ihailija! �� (tuo sähköposti on siis hänen, hän yllättyy siis todella mikäli ihme tapahtuu)

    VastaaPoista
  34. Sähköposti: milja.raavi@gmail.com

    Haluaisin vaaleanruskeasta velboasta ratsuponin kisa- ja harrastekäyttöön. 20cm pitkällä harjalla. Merkkinä toimisi vino läsi. Mulla on mallikuva merkistä, jonka pohjalta toteuttaisit sen. Lisäksi silmien ympärille ja turpaan tulisi tummennokset. Juuri tälläistä hevosta olen pitkään jo sulta yrittänyt tilata ja tiedän, että osaisit toteuttaa sen todella hyvin! Siitä hevosesta olisi varmasti iloa ja intoa pitkään!

    Olen yrittänyt tämän vuoden jokaiseen tilausjonoosi, eikä onni ole minua vielä suosinut. Jos vain mahdollista, noutaisin hevosen 18.7 tai 19.7 Espoosta syntymäpäivieni vuoksi. Toivoisin että pääsisin tällä kertaa jonoon, ja pääsisin tilaamaan unelmaheppani! Instagramini on @khtarcadia :)

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Äitini sähköposti: erjatoivo@gmail.com
    Alustava tilaus: poni olisi mustasta velboasta mustalla mohair harjalla. Ponilla olisi pieni merkki otsassa ja turvassa. Rodultaan ratsuponi enimmäkseen este käyttöön. Varusteita tuolle mukaan tulisi turpiksettomat, martingaali ja riimu. Muuta: olen yrittänyt saada sinulta tilaus paikkaa vasta kaksi kertaa enkä ole päässyt. Hevosia kun olen koittanut ostaa. Olen ig ssä kht.corall (entinen kht_hopeaturpa) ❤❤

    VastaaPoista
  37. Sähköposti: lucia.stenger@gmail.com
    Olen jo yrittänyt tilarijonoosi kaksi kertaa, toivottavasti tälläkertaa pääsisin :). Haluaisin kopion kimosta yp-ponistani. Sille tulisi tummanharmaat tummennokset suun ja silmien ympärille, lisäksi ruskeita kärpäskimo täpliä kaulaan ja valko-harmaa ratsuharja (otsatukka pitempi)! Teet todella yp-ponini näköisiä heppoja. Ollaan koettu sitä sun toista Baltzun kanssa, ja haluaisin siitä myös keppihevosen version, ja siitä on sitten muistuttamassa keppari ikuisesti :D.
    Ig: @lussentalli

    VastaaPoista
  38. Sähköposti: lucia.stenger@gmail.com
    Olen jo yrittänyt tilarijonoosi kaksi kertaa, toivottavasti tälläkertaa pääsisin :). Haluaisin kopion kimosta yp-ponistani. Sille tulisi tummanharmaat tummennokset suun ja silmien ympärille, lisäksi ruskeita kärpäskimo täpliä kaulaan ja valko-harmaa ratsuharja (otsatukka pitempi)! Teet todella yp-ponini näköisiä heppoja. Ollaan koettu sitä sun toista Baltzun kanssa, ja haluaisin siitä myös keppihevosen version, ja siitä on sitten muistuttamassa keppari ikuisesti :D.
    Ig: @lussentalli

    VastaaPoista
  39. Sähköposti: jessika.repo@gmail.com
    Instagram:@nurkkalatalli

    Alustava tilaus:Tilaisin suomenpienhevosen vaaleanruskeasta velboasta valitsemallasi harja langalla,päälle ommeltavalla pienellä merkillä (saat itse päättää millainen merkki) tummennoksilla turpaan ja ehkä silmien ympärille (riippuu siitä sopivatko ne sinusta sille). Mukaan tulisi turparemmilliset suitset ja otsapantaan haluamasi väriset blindit. Postitettaisiin kepin kanssa.

    Muuta:En ole ennen yrittänyt tilausjonoosi,mutta kahta myyntiheppaa olen. Hevonen olisi synttäri lahjani joten toivon pääseväni jonoon. Valmistumis päivällä ei ole väliä.

    VastaaPoista
  40. Sähköposti: maiju.nikkila@outlook.com
    Instagram: @khtskefe

    Alustava tilaus: vapaat kädet hevonen, hinta max 135€. Tilaisin myös meksarit mukaan! :)
    Muuta: Tämä on ensimmäinen kertani kun yritän sinulta tilata ja toivon kovasti että yksi tilauspaikka osuisi kohdalleni. :) Hevonen pääsisi aktiiviseen käyttöön luonani ja kohtelisin häntä kuin kukkaa kämmenellä!

    VastaaPoista
  41. Sähköpostiosoite: nepu@lkautomaatio.fi
    Alustava tilaus: Englannin täysverinen josta mulla on kuva malliks. Mukaan tulis meksarit. Hevosella on laukki, joka jatkuu turpaan asti ja turvassa on vaaleanpunaista. Hevonen on musta, ja sillä on lyhyt ratsuharja. Postitettaisi kepin kanssa.
    Muuta: Tää on eka kerta ku ilmottaudun sun tilausjonoon, ja toivon et saisin paikan. Mulla ei nyt ole kun se yks kunnollinen heppa tallissa. Heppaa kohtelisin tosi hyvin. Hevoseni ovat melkein aina sisällä. (Tarhailevat joskus, mutta aika harvoin tänä kesänä koska sataa aika paljon :/) Ja mun insta on @kht.dun :) Saatan vaikuttaa sellaselta jolle ei heppaa kannata tehä, mut en oikeesti oo sellanen vaikka oonki epäakti instan puolella. Valmistumis päivämäärällä ei ole väliä, ei haittaa vaikka menis kuinka kauan.

    VastaaPoista
  42. Sähköposti: viivi.vickstrom46@gmail.com
    Instagram: @viivinhepat
    Tilaisin sinulta minun tämänhetkisestä varsaprojektista aikuisversion.(Trakehner) Musta velboa, jossa valkoisia merkkejä.(Tietysti mallikuvista) Olen pari kertaa sinulta myyntihevosia yrittänyt, mutta ei ole silloin onni potkaissut. Myöskin kyseisestä varsasta on pitänyt jo pitkään tilata aikuisversio, niin nyt olisi aivan mahtava mahdollisuus.

    VastaaPoista
  43. Sähköposti osoite: saukkola.olivia@gmail.com
    Alustava: tilaisin punaruskeasta velboasta kopion yhdestä lempparihepastani. Yritän ensimmäistä kertaa jonoon,mutta olisi silti Kiva saada paikka, koska hevonen on minulle todella tärkeä❤. Instani on @khttuuliviirii . valmistumis päivämäärällä ei ole väliä.

    VastaaPoista
  44. erukahupsunen@gmail.com
    ja mun insta on @vaellustalliaisling, tää on kans eka kerta kun yritän sun jonoon.
    aattelin tilata sulta sellasta lämpimänbeigestä velboasta tehtyä hevosta, jolta löytys haaleeta papurikkoutta joistakin kohti kaulaa, sekä toisen silmän ympäriltä. sit ihan perus tummennokset turpaan, ja joku epäsäännöllinen piirto. valmistumispäivänmäärällä ei ois oikeestaan väliä, kunhan tulis kotiin ennen 3.9 ku tilaisin hevosta vähänniinku rippilahjaks herättelemään mun harrastusta eloon.

    VastaaPoista
  45. Sähköposti:taituu23@gmail.com

    Haluisin kopion oikeasta ponista ja poni tulisi kisaradoille. Tulin juuri leiriltä ja siellä ihastuin todella pariin poniin niin haluisin kopion yhdestä ponista. Luultavasti ponilla olisi 2 upotettua kirjavaa läikkää ja pieni päämerkki riippuu hieman hinnasta. Tai jos hinta nousee liikaa niin tilaan kopion toisesta ponista jolle tulisi päähän vaan merkki:) Jonoon yritän 3 tai 4 kertaa. Olisi ihana saada poni tähän saumaa kun olen leiriltä vasta tullut ja kova ikävä on takas. Olisi kiva jos ponin saisi synttärikseni 8.8 mutta ei haittaa jos ei saa. (Mahdollisesti suitset mukaa) ja siitä kirjavasta haluisin kovasti ponin kun se on nyt sairaana niin en tiiä tuleeko se enään kuinka hyvin ratsastus käyttöö. <3

    VastaaPoista
  46. Sähköposti: anninamaariaww@gmail.com
    Alustava tilaus: Rautias heppa pienellä merkillä, keppihevosversio minulle tärkeästä hevosesta.
    Muuta: Olen yrittänyt jonoosi nyt neljä kertaa. Valmistumisessa ei kiirettä. Instagram @khtcelinde

    VastaaPoista
  47. Sähköpostiosoite: pii.merilainen@gmail.com
    alustava tilaus: ruskee/tummaruskee raskaampi kenttähevonen pienellä kyömyllä (kaareva turpa). Hevosessa olis leua ja kaula välis vaaleeta aluetta. Turvassa vaaleeta ja aivan turvan päässä mustaa, kuin myös silmie ympärillä. Hevosessa on myös vaaleeta papurikkoa niskassa ja kaula lopussa. Merkkinä olisi läsin yapane joka haarautuu noin vähä ennen silmiä. Silmie lähellä ja turvassa on pieniä läikkiä jotka joko vähä kellertäviä tai pinkkejä. Suunnitelmaa on valasemassa muutama itsetekemäni mallikuva hevosesta, jossa näkyy väritys ja merkki. Harja olisi vähän pidempi ratsu jonka värinä joku beige villalanka. Molemmat hevosen silmistä ovat herat.
    muuta: varusteita llen miettiny mm ps os sweden pioneerit(niihin myös löytyy mallikuva), joihi ois kiva saad otsapantaa joku siisti koriste!
    ig: @kht_legend

    Vahingos vartin myöhässä tänne ennätin :'D Ensimmäistä kertaa yritän, mutta hevonen on jo hetke tekiää oottanu!

    VastaaPoista
  48. Pystyisitkö millään ottamaan elokuun alussa tilauksia:D?

    VastaaPoista
  49. Sähköpostini on heta.pihlaa@gamil.com
    Haluaisin issikka orin idolistani. Mustasta karvakankaasta, punaisella, lyhyellä harjalla ja valkoisilla merkeillä. Hepolle haluaisin ruskeat silmät ja suitset mukaan. Hinnaksi arvioit noin 110€ + 18€ suitset. Hyvä kuva hepasta ja suitsista leytyy sekä alkuperäisestä henkilöstä. Keppareihin into meinannu loppua mutta tätä otusta miettinyt niin into kasvanut taas.

    VastaaPoista