maanantai 20. lokakuuta 2014

Ja yliarvioin itseni jälleen.

Heipä hei!

Juuh, vietimpä sitten syyslomani sairastaen. Osittain tämän takia sain ainoastaan yksi ja puoli tilaria valmiiksi, enkä voinut harkitakkaan enää enempää tilareita. Harmittaa kun en niitä kerkeä ottamaan, intoa olisi tehdä, mutta ei aikaa. Shoppailemaan pääsin kyllä yhtenä päivänä, mukaan tarttui pari villalankaa ja tuollaisia strassitarroja. Antassustakin tuli paketti!


Lauantaina Hile tuli hakemaan tilarinsa, Siinä sitten hetki höpöteltiin ja Hile tarkasteli uutta heppaansa. Tosiaan ratsuponitamman sain tehdä, ihan kiva tuli! Valitettavasti en itse kerennyt ottamaan järin hyviä kuvia, mutta Hileen blogissa on kokonainen postaus tästä Aurora-ponista! Aivan upean nimen tamma sai, itseasiassa olin katsellut samaa Aurora Borealis-nimeä omalle hepallekkin, mutta tuollehan se sopii kuin nenä päähän. :)

Aurora, kuva © Hile
Sitten tähän päivään! Koulun jälkeen käväisin _jälleen Eurokankaassa, ostamassa lisää nahkaa. Mukaan tarttui myös tuollaista harmaanruskeaa karvakangasta ja punaista fleeceä. Ajattelin tehdä siitä joko Calille uudet varusteet (ponin varusteiden väri kun on punainen), tai sitten käyttää samaa väriä jonkin toisen hepan varusteisiin. Ja tottakai kun äiti toimi maksumiehenä, otin sitten vielä uudet kangassakset (vanhat pilalla...) ja pari pakettia neuloja.
Sitten tein seuraavan tilarin loppuun, ainostaan riimunnaru puuttuu, pitäisi käydä ostamassa lisää punaista lankaa. 




-Nea

lauantai 11. lokakuuta 2014

Syyslomafiilikset ja tilaushevoset

Moikka moi!

Huh, vihdoin alkoi syysloma! Oon kyllä nyt niin ansainnu tän, aivan kamalaa kiirettä koko ajan. Ajattelin omistaa tän loman keppihevosille; tehdä hankintoja, kaksi tilaria loppuun, uusi asukas tallille ja ehkä ottaa yksi tai kaksi tilausta vielä lisää. Myös tuolle järkyttävälle ulkoasulle vois tehdä jotain. En vaan kertakaikkiaan keksi millä tuon bannerin voisi tehdä, ehdotuksia

Aloitinkin lomani laittelemalla tilausta antassuun ja kankaita.com:iin. Tuntuu, että laitoin juuri vasta edellisen 50 soljen tilauksen, mutta niin vaan viimeisintä tilaria tehdessä loppuivat sojet kesken. Tilasinkin nyt heti 100kpl. Kankaita.com:ista tilasin fleecestä näytepaloja, toivoen että ovat samanlaisia kuin viimeksikin. Olivat nimittäin parhaat fleecet ikinä, eivät jousta juurikaan (tosin luonnonvalkoinen oli joku poikkeus?), toisin kuin polarfleece, mikä on mielestäni aivan kamalaa, eikä Seinäjoen Eurokankaasta muuta löydykkään. Ihan perusmustaakin piti tilata, kun Seinäjoen valikoimassa on ainoastaan vihertävänmustaa, ei kiitos. 

Voisinkin laittaa vähän taas kuvia  tilaushepoista. Viimeisin valmistui eilen. 

Lusitano

Welsh C

Hannover

Ensimmäinen heppa onkin ensimmäinen tekemäni kimo, jolla on papurikkokuviota. Ihan hyvä siitä tuli. Heppa sai vielä melkoisen hulmuharjan! 
Sitten pääsinkin tekemään pitkästä aikaa ponia. Welshistä tuli mielestäni tosi kiva, vähän jykevämpi tapaus. Tuo kangas on vaan aivan parasta, siitä tulee aina hyviä heppoja.
Viimeisimmän kanssa meinasi tulla itku, kun luulin ompeluvaiheessa hepan olevan täysin vino. Heitin sitten hanskat tiskii, koska koko hepan purkaminen ei oikein innostanut. Muutaman päivän päästä kuitenkin totesinkin, ettei vinoutta ole, tai jos on niin olemattoman vähän. Kotona kehuttiin heppaa oikein onnistuneeksi, ja kieltämättä on kyllä yksi parhaista. Varusteiden teko oli tosi kivaa, tuo uusi tekonahka on aivan mahtavaa. Paljon siistimmän näköisethän nuo suitset on, kun nuorja puolikin on musta toisin kuin vanhassa nahassa. Lupailinkin jo, että käyn nappaamassa tuota nahkaa heti metrin lisää, niin hyväksi osoittautui. Hepan merkki on aivan ihana, tilaaja oli sen itse suunnitellut!

'

Krisse oli tehnyt postauksen Sylvin kanssa touhuilusta, joten jos Sylvistä kiinnostaa kuulla, tänne päin! 

-Nea

perjantai 3. lokakuuta 2014

Myynnissä!

Heipps! Pientä hiljaiseloa ollut, meille tosiaan tupsahti viime viikolla koiranpentu. :) Nyt kuitenkin laitan hiukan tavaraa myyntiin, niinkuin lupailinkin viime postauksessa.

Infoa:
-Postikulut maksat sinä. Ne riippuvat ostoksiesi määrästä ja koosta, noin 1-3€.
-Maksu mieluiten tilille, myös postitse käy. En ole vastuussa postiin hukkuneista rahoista!
-Ei perumisia, joten olet 101% tarjouksestasi!
-Tarjoukset kommenttikenttään tai sähköpostiin kht.kuunvarjontalli@gmail.com . Mainitsethan kommentoimalla tarjotesssasi myös sähköpostiosoitteesi, tai nimerkkisi Skh-foorumilla, jotta voin ottaa sinuun yhteyttä. Kaikki asialliset kysymykset sallittu.



Myydään 5-vuotias ranskanratsuponiori KV Valérien "Valo". Valo on lupaava ratsu, jossa on kuitenkin vielä hiottavaa. Virallisissa näyttelyissä saanut kolme IRTOsertiä. Valmistettu ohuesta velboan tyylisestä kankaasta (täyttäessa saa olla hiukan varovainen, ei liian kovalla kädellä. Itse sain kuitenkin ihan napakan täytön kun rauhassa etenin), kauttaaltaan käsin ommeltu, harja kiinnitetty tukilankaan yksi kerrallaan. Korvien sisällä koviketta, joten pysyvät nätisti pystyssä. Poni on noin a4 kokoinen
LH: 65€, hintaan sisältyy riimu ja suitset (otsapannassa vaaleanvioletit strassit). Tosiaan korkeimman hinnan tarjonnut saa hepan. Heppa lähtee ilman täytteitä ja keppiä (ellei sovita lisähinnasta).


Huolellisesti ompelukoneella ommeltu kärpäsotsapanta. Molemmilla puolilla soljet, reikiä en ole vielä tehnyt hihnoihin, joten voin tehdä otsapannasta juuri sinun hepallesi sopivan, kunhan ilmoitat mitat. Pantaosa on 17cm, remmien avulla saa säädettyä suuremmaksi.
HH: 5€


Vaaleanvihreällä fleecellä pehmustettu suoja. Ommeltu myös kestävästi ompelukoneella, menee normaalin kepin ympäri.
HH: 4€


Paksu riimunnaru, jossa värinä vaaleanvihreä ja ruskea. Pituutta on noin 135cm.
HH: 3€


Martingaali mustasta tekonahasta. Runsaasti säätövaraa, menee melkein minkä kokoiselle hevoselle tahansa. Teen reijät ostajan antamien mittojen mukaan.
HH: 5€


Vähän vanhempaa mallia oleva viininpunainen ketjuriimu. Valmistettu samettinauhasta. Turpahihnassa olevista renkaasta toiseen 37cm, leuka-niska 40cm. Turvanympärärys max. 30cm.
HH: 3€


Myöskin vanhahko vihreä loimi, hyvässä kunnossa on kuitenkin. Kiinnityksenä tarrat. Pituus 54cm ja leveys n. 47cm.
HH: 5€



Vanhahko vaaleanpunainen loimi niskapehmusteella. Solkikiinnitys. Pituus 68cm, leveys n. 64cm (säätövara!).
HH: 5€


Iso pala valkoista tekonahkaa, kuvassa a4 paperi joka auttaa hahmottamaan palan kokoa.
HH: 6€

-Nea

lauantai 13. syyskuuta 2014

Hankintoja

Heippa!

Sen sijaan että lukisin biologian ja fysiikan kokeisiin kerron teille viime aikojen hankinnoista. En ole kerinnyt oikeastaan tekemään mitään muuta keppihevosiin liittyvää, vaikka sormet suorastaan syyhyää halusta ommella tuo yöpöydällä oleva tilari loppuun. Onneksi mun seuraava jakso lukiossa on huomattavasti helpompi, suunnitelmissa on ommella koeviikon jälkeen heti tilarit loppuun ja siirtyä omien heppojen pariin!

Oon myös suunnitellut noille omille poneille telinettä, mihin saisi kaikki kivasti vierekkäin.  Ihan yksinkertainen lautaviritelmä, johon tulisi kepin mentäviä reikiä. Karsinoita nuo nyt eivät tarvitse, kun talliakaan ei ole enää, vaan hepat majailevat ompeluhuoneessa.

Noniin, mutta nyt siis ostoksiin.

Tuo vaaleanruskea taisi olla minky soft nimistä kangasta. Oikein ihanan pehmoista ja kivan väristä. Pientä kuviota siinä karvassa on, mutta ajattelin ettei se keppihevosessa niin näkyisi. Ja on todella sähköistä, hitulaa on jo nyt joka paikassa...
Sitten eilen tuli käytyä taas Eurokankaassa, unohdin viimeksi ostaa lisää fleeceä varusteisiin ja lähdin niitä sitten etsimään. Eikös olekkin ihanan pirteitä värejä? Etsiskelin myös aitoa nahkaa ja löysin punaista sen verran, että niistä voisi saada jopa suitset. Ruskeaa ja sinistä sain Krisseltä viime vierailulla, niistä saa parit riimut. Itseasiassa kuvasta puuttuu vielä vihreä nahka minkä ostin foorumin Janzulta. Ostin samalla mustaakin, mutta se ei ollut ollenkaan sellaista kun olin toivonut.

Koska en vieläkään löytänyt mustaa aitoa nahkaa, tyydyin sitten katselemaan tekonahkoja. Eurokankaan valikoimiin onkin tullut aivan ihanaa tekonahkaa, melkein yhtä paksua kuin aito ja aidon näköistäkin! Oli pakko ottaa mustana ja valkoisena, vaikka molempia värejä minulla jo onkin. Pitääkin laittaa vanhat myyntiin, rakastuin nyt täysin näihin uusiin. Tykkään käyttää varusteissa vähän vämäkämpää nahkaa, kuten oikeissa.

Vielä kuvaa nahoista.

Kht Mäksylän ja Kht Walerien kilpailuista jäikin yli myyntivarusteita, joten ajattelin laittaa niitä tänne myyntiin samalla kun myyn nuo vanhat tekonahat.  Niistä siis seuraavassa postauksessa. :)

-Nea


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Varusteiden tekoa ja heppailua

Moro!

Eilen Krisse tuli taas käymään. Mulla on jo hetken ollut suunnitelmissa uudistaa vanhojen heppojen varusteet, ja aloitin sitten Julin suitsista samalla kun Krisse teki Begu-hepalleen meksikolaisia. Tein myös Begulle riimut vastalahjaksi Krissen tuomista nahkapaloista ja Calille uudet kuolaimet. Sitten käytiin maastoilemassa, Krisse otti Julin ja minä tuon meidän koiruuden, Nukan. Julin suitset ovat kuvissa hiukan vielä kesken; ohjat väliaikaiset ja alaturpis puuttuu. Mietinnän alla on myös, laitanko otsapantaan aivan ihanat, vaaleanpunaiset lasistrassit.

Maastoon!
Ai tuunko mäki?
Oli oikeen kiva maastolenkki, kameraa en viitsinyt mukaan ottaa, juostessa olisi ollut vaan haitaksi. Takaisin tultuamme koottiin vielä parin esteen rata, Nukakin pomppi pari kertaa, kunnes vai aivan järkyttävän hepulin... siinä sai vaan pari minuuttia katsoa vierestä kun koira rallittaa pitkin pihaa ja kaiken päätteeksi päätti vielä ampaista lintujenkin perään. Huoh.



Sitten vielä näihin muihin varusteisiin. Calin vanhat kuolaimet olivat _järkyttävät_, uusien teko olis myös täyttä tuskaa, mutta ihan kivat niistä tuli. Silerin suitset sekä riimut pitäisi myös laittaa täysin uusiksi. Nahka, mitä olen niissä käyttänyt on todella liukasta nurjalta puolelta ja vieläpä joustavaa, joten liimaukset ovat monen monta kertaa pettäneet ja hihnojen reiät rikki. Osasyy minkä takia nuo Silerin varusteet ovat noin pahassa kunnossa on, että ne ovat yksinkertaisesti sille liian pienet. Täytin sen toisaan taannoin uudestaan todella tuhdisti.

Calin vanhat kuolaimet, käytön jälkiä?
Calin uudet kuolaimet
Silerin suitset
-Nea



Kysymyspostaus

Kuinka kauan olet tehnyt keppareita?
 -Yhtä kauan kun olen keppihevosia harrastanut, eli 7,5 vuotta :)

Hienoin tekemäsi keppari?
 -Hmm, varmaankin tämän kesän tilareista liinakko ratsuponi ja musta arabi.


Monta kepparia olet tehnyt?
 -Tällä hetkellä 103.

Mikä on sinun mielestä parhain kangasmateriaali?
 -Velboa ja samba.

Jos kerkeäisit, haluaisitko jatkaa keppariharrastusta edelleen aktiivisesti?
 -En varmaankaan, mielikuvitus on suurimmaksi osaksi eläkkeellä. 

Mitä mieltä olet nykyään keppareista?
 -Harrastuksena mielettömän ihana, siihen liittyy paljon muistoja ja ihania ihmisiä. Itse keppihevoset ovat minulle tällä hetkellä uniikkeja taidonnäytteitä, mutta toisaalta ovat enemmän kuin mikä tahansa käsityö. Keppihevosten omistajat kun tapaavat luoda niille persoonallisuuden. :)

Esteratsastus vai kouluratsastus?
 -Esteratsastus ehdottomasti! 

Ensimmäinen kepparisi?
 -Sukkahoususta tehty welsh C ruuna Pinto. (Sivut ovat tooodella vanhat :D)


Kilpailetko keppihevosillasi/aiotko?
 -Kun vielä niillä ratsastelin, kilpailin muutaman kerran. Nykyään pyöritän näitä näyttelyissä.


Helpoin rotu ommella? Entä vaikein?
 -Ratsuponi on varmaankin helpoin, sillä rotumääritelmä ei ole kovinkaan tarkka, ja olen tehnyt niitä paljon. Vaikein voisi olla joku kylmäverinen tai shetlanninponi, kumpaakaan en ole ikinä tehnyt.

Ratsastatko oikeilla hevosilla? Kauan?
 -Aloitin ratsastuksen 7-vuotiaana ja harrastin noin 6-7 vuotta välillä parikin kertaa viikossa, välillä kerran kuukaudessa. En päässyt oikein kehittymään vaikka olisin halunnut, kun tallin tunnit olivat aina samanlaisia eikä uusia asioita tehty. Nykyään ratsastelen harvakseltaan lähinnä ravihevosilla.

Minkä hevosen teossa on mennyt kauimmin?
 -En oikein osaa sanoa, mikään ei ole oikein ollut erityisen suurityöinen.

Suosikki tv-sarja?
 -House ja Myytinmurtajat.

Lempi kepparisi omistasi? Miksi?
 -Vaikea valita, kaikki tämänhetkiset (Paitsi Valo jonka myyn) ovat niin tärkeitä etten helpolla luopuisi. Silerillä taitaa olla eniten tunnearvoa. Se on ollut minulla tämänhetkisistä pisimpään, noin 4 vuotta. Oikein suloinen ponipallero, jonka kanssa olen pyörinyt kisoissa, hypännyt ennätykset ja ratsastellut monet kerrat. Toisaalta Juli miellyttää eniten omaa silmää.


Miten pitkä olet?
 -170cm.

Paljonko olet hypännyt kepparilla korkeimpana yksittäisenä ja ratana?
 -Yksittäisenä 120cm, ratana muistaakseni ainakin 110cm.

Kiitos kysymyksistä! :)

-Nea

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Oliko kysyttävää?


Tosiaan, kysymyksiä kehiin! Kysymykset voivat liittyä Kuunvarjoon ja sen heppakatraaseen, keppihevosharrastukseen, minuun, lähestulkoon mihin vain! Joihinkin teko-ohjekysymyksiinkin voin vastailla. Kysymykset vain tämän postauksen kommentteihin. Postauksen julkaisen ensi viikolla.

Antaa tulla! :)