maanantai 2. toukokuuta 2016

Q&A - Kysyttävää?


 

Tosiaan ajattelin vähän elvyttää blogiakin, ja tehdä tälläisen suositun Q&A-postauksen, mitä luultavimmin videon muodossa. Eli minulta voi kysellä tämän postauksen kommenteissa ja instagaramissa mitä vain, ja minä vastailen kysymyksiin videolla. Voi liittyä keppareihin tai elämään niiden ulkopuolella, aivan mihin vain. :)

-Nea



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Tilauspaikkojen arvonta suoritettu.




Jonoonpääsijöille on nyt lähetetty sähköpostia. Jonoon pääsi kuusi tilaajaa.

Nämä tilaushevoset ovat melko yksinkertaisia, joten seuraava arvonta voidaankin luultavasti järjestää jo kesäkuun alulla, ellei jo tämän kuun lopulla. Koska tilaushevosen haluavia on paljon, jatkossa jonoon pääsee ensisijaisesti sellaiset, jotka eivät ole vielä minulta tilaushevosta tänä vuonna saaneet. Tavoitteena on, että kaikki halukkaat saisivat hepan, joten kannattaa jatkaa tilausjonoon pyrkimistä! :)

-Nea


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tilausjonoon ilmoittautuminen 30.4.2016





Unelmien keppihevonen tilaustyönä tehtynä?
30.4.2016 (ja myös tänään 29.4) on koko päivän ajan aikaa ilmoittautua tilausjonoon. Koska tilaushevosen haluavia on viimeaikoina ollut hyvin paljon, arvon ilmoittautuneista noin 5 jonoon pääsijää. Sunnuntaina ilmoitan onnekkaimmille sähköpostilla jonoon pääsystä, jonka jälkeen he saavat täyttää tilaussivulla olevan tilauskaavakkeen ja lähettää sen sähköpostiini. Mikäli et pääse jonoon, ei hätää, uusia arvontoja järjestetään tasaisesti ainakin kesän loppuun asti.

Jonoon ilmoittautuminen suoritetaan tämän postauksen kommenttikentässä. Mikäli et halua ilmoittautumisesi tulevan muiden näkyville, voit vaihtoehtoisesti myös lähettää ilmoittautumisen sähköpostilla (kht.kuunvarjontalli@gmail.com).

Ilmoittautuminen tapahtuu seuraavasti:

1. Lue tarkasti tilaussivu. Tilaussivulla on kaikki informaatio liittyen hinnastoihin, materiaaleihin, myyntiehtoihin ja muihin toimintatapoihin. Jo ilmoittautuminen on sitova, joten sinulla on oltava täysi varmuus tilaamisesta, rahat kasassa ja vanhemman lupa, mikäli olet alaikäinen.
2. Täytä seuraava kaavake:

Nimi/nimimerkki:
Sähköpostiosoite:
Alustava tilaus: (Suuntaa-antava, jotta osaan arvioida työn määrän, esimerkiksi kirjava hevonen suitsilla ja riimulla.)

Iloista Vappua, ja onnea tilauspaikkojen arvontaan!


torstai 24. joulukuuta 2015

Iloista joulua!







Keitäs nämä kaksi kaverusta ovat? 
-Kuvissahan hömpsöttää haflingertamma Sidka ja tämän tonttukaveri Sotku. Sidka ja Sotku ovat parhaita kavereita ja täysin erottamaton parivaljakko, joka jekkuilee erityisesti jouluna. Sotku on Kuunvarjon oma tallitonttu, ja koska jokaisella tontulla on oma tehtävänsä, on Sotkun tehtävänä pitää yllä sopivaa kaaosta. Sotkulla on myös paha tapa viedä tavaraa lempipaikkaansa hukkaan. Sidka on tallin uusin asukas, pönäkkä 6-vuotias tamma valtavalla hulmuharjalla ja rempseällä luonteella. N'itä kaveruksia tulette näkemään tulevinakin jouluina, vaikka he tekevätkin kujeitaan ympäri vuoden.

Idea näihin on saatu Lena Furbergin eräästä maalauksesta. jossa pieni vihreä tonttu ratsastaa liinakolla hevosella.



-Nea

perjantai 4. joulukuuta 2015

Tilaushevosia syys-joulukuulta

Hei!

Vaikka blogi onkin ollut melko kuollut tässä pidemmän aikaa, olen ollut viime aikoina melko aktiivinen keppihevosten suhteen IRL-elämässä ja päivitellyt aktiivisesti tallin instagramia (@kuunvarjo). Ylioppilaskokeiden jälkeen otin syyskuun lopulla muutaman tilauksen jonoon, ja syyskuun jälkeen onkin valmistunut kahdeksan tilaushevosta. Neljä hevosta on tällä hetkellä työn alla, valmistuvat jouluksi.
Nämä tilaukset ovat olleet kaikki todella kivoja toteutettavia, kaikki oikeastaan ihanista velboakankaista ja usean hevosen mallina on ollut oikea hevonen. Kuvat hevosista ovat suoraan instagramista, ja niissä näkyy hauskasti vuodenajan vaihtuminenkin!




Ensimmäinen tilaus pitkän tauon jälkeen! Islanninhevonen, jolle tuli extrapaksu tukka, papurikkokuviota kaulaan ja issikkasuitset. Otsapannan vihreä koriste sopi hepalle kuin nenä päähän!


Seuraavana oli musta herasilmäinen puoliverinen, olisikohan ollut FWB? 




Tämä shettisprojekti vähän pelottikin, sillä en ollut koskaan aiemmin tehnyt shetlanninponia. Ihan symppis tuosta onneksi tuli! Kirjava mallin mukaan toteutettu ponipallero sai mukaansa myös englantilaiset suitset martingaalilla, kanget, loimen ja riimun. Malliponilla oli niin suloinen kuosillinen riimu, että ehdotin itse tilaajalle tekeväni vastaavanlaisen. Niimpä tilaajan Mupeksi nimeämä poni sai pöllökuviollisen vihreän riimun!



Eestiläinen urheiluhevostamma Reena, joka on myös tehty samannimisen oikean hevosen mukaan.  



FWB-tammuli. Tästä tuli mielestäni tosi kiva, kokeilin käyttää ensimmäisen kerran tukikangasta ja kamalan venyvästä kankaasta tulikin heti lempparini! Koska kangas ei veny, tuli muodoistakin varmaan ensimmäisen kerran juuri sellaiset kuin kaavassa. Tamma sai mukaansa myös enkut V-mallisella otsapannalla, jossa strassit ja turpahihnassa pehmuste.


Ensilumi ja ensimmäiset lumikuvat! Tälle islanninhevoselle tuli riimusetin lisäksi mukaan issikkasuitset kumituteilla ja meksikolaiset niskapehmusteella, mutta kuvista tuli niin säälittävän huonoja pimeällä kurakelillä, etten niistä viitsi tänne laittaa.


Kimo welsh B mallikuvasta. 



Kaunis mustavalkokirjava painttamma, joka sai neitimäisen pinkin näyttelyriimun sekä enkut - yllättäen pinkeillä yksityiskohdilla. Tämän toteuttamista olin odottanut jo monta kuukautta, sillä tämä synttärilahjaheppa tilattiin jo hyvissä ajoin. Sain tilaajalta itsepiirretyn mallikuvan, josta oli hauskaa lähteä toteuttamaan itse keppihevosta.

Ompeluintoa on ollut yllättävän paljon, ja olen tehnytkin monesti useaa hevosta kerralla. Vaikka tilaushevosia on mukavaa näperrellä ja nähdä ilahtuneita ostajia, odotan kuitenkin jo innolla jouluksi valmistuvaa oman projektin aloittamista! ;)

-Nea 

tiistai 11. elokuuta 2015

Keppihevostäyteinen viikko osa 1.

Heippa!

Ajattelin tiivistää yhteen postaukseen heinäkuun toiseksi viimeisen viikon tapahtumat. Minua pyydettiin vierailemaan Seinäjoella Kht Filon valmennuksessa ja tuomaan muutama heppa kokeiluun. Oli kiva kuvata tyttöjä ratsastelemassa hepoillani, saa kun ei ole koskaan ennemmin edes ratsastettu! Siitä tulikin sitten idea järjestää miitti takapihallamme, olihan esteetkin vielä harrastusajoilta tallella!




22.7 järjestin täällä Kuunvarjossa tapaamisen, jossa lähialueen keppihevosharrastajat voisivat tutustua toisiinsa, kokeilla hevosiani ja ratsastella niin valmennuksissa kuin myös ominpäin. Tapaaminen sujui oikein hyvin! Porukkaa tuli paljon enemmän kuin odotin, 12 harrastajaa mm. Seinäjoelta, Lapualta ja Joensuusta asti. 




Päivä oli todella kiva, vaikka vähän satoikin ja väsymys oli kaamea, kun koko edellinen yö meni Binalle ja Lucalle varusteita tehdessä. Noin neljän tunnin ajan jutusteltiin, syötiin, tytöt ratsasti ja pidin sitten pari valmennusta pyynnöstä. :) Jessica osti Binan, ovathan he nyt ihan erottamaton pari! Joensuun tytöille tarttui myös mukaan Dara-nimen saanut tilaushevonen, sekä Flickiksi nimetty myyntiheppa. 

Samaisena iltana aloin jo pakkaamaan seuraavaa päivää varten, ja vietin unettoman yön jännittäen tulevaa ajomatkaa pääkaupunkiseutua kohti. Reissuun mukaan pääsi myös Juli, Renea ja Luca. Loppuviikosta kertoilen lisää seuraavassa osassa, jahka saan muutamat kuvat itselleni. :)

-Nea

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Jälleen uusi hevonen; Luca!

Heipsan!


Ennen seuraavaa postausta ajattelin esitellä tallin uusimman asukin; FWB-ori VP's Legolas aka Lucan. Oripoika on 6-vuotias taitava kenttäratsu.

Tämän väristä keppihevosta en ole vielä nähnytkään, joten päätin toteuttaa Lucassa kimonkirjavuuden. Se oli hauskaa ja yllättävän helppoa tehdä ja lopputuloskin miellyttää silmää. Lucalle oli hirveän vaikea keksiä tietoja, vaikka oria tästä yritin tehdä niin lopputulos olisi voinut mennä niin orista kuin tammastakin. Ilme oli aluksi mielestäni hyvin tammamainen, mutta nyt miellän Lucan helpostikkin oriksi. Myös nimeä oli vaikea keksiä joten päädyin tuollaiseen varsin yleiseen nimeen. Tälle orille tuli oikein nätti sukutaulu, jossa on paljon tuttuja hevosia isovanhempiin asti!

Orin suitsista ja riimuista tuli mielestäni todella kivat. Käytin niihin aitoa, kauniin ruskeaa nahkaa. Riimuissa on turpa- ja poskihihnoissa letitykset ja sama toistuu oriin suitsien otsapannassa. Sekä suitsissa, että riimuissa on yhtä paljon solkia kuin oikeissakin. Orille ajattelin tehdä vielä samasta nahasta kanget valkoisilla pehmusteilla.





Pidän hirveästi orin ikään kuin peräänannossa olevasta asennosta, näyttää mielestäni oikein kivalta! Viime aikoina onkin ollut paljon keppihevosaiheista tapahtumaa ja Luca pääsi jopa kolmena eri kertana harrastajien kokeiltavaksi. Sitä kehuttiin oikein kivaksi ratsastaa asennon ja keveyden takia, ja kieltämättä itsekkin innostuin ratsastelemaan ja jopa kisaamaan Eclipsen ja Caribian kisoissa Vantaalla ja pakko todeta että tämä on oikein kiva kaveri!


"Luca on aikalailla kaikkien kaveri. Muiden hevosten kanssa Luca viihtyy ja käyttäytyy hyvin, sekä on lempeällä tavalla dominoiva ja siksi orilaumamme johtaja. Ihmisten kanssa ori on oikea herrasmies ja sen karsinaan voi päästää melkeimpä kenet vain. Lapsia se varoo erityisen paljon onkin oikein herttainen kantaessaan pikkulapsia selässään. Orissa on myös hukan hienostelijan vikaa; se rakastaa puunaamista ja omistajien onneksi vaalea ori kiertää vesilätäkötkin kaukaa. 

Esteillä Luca on todellinen rämäpää, joka ei pelkää mitään. Pomminvarma ori lähestyy estettä täyttä häkää ja menee mielummin esteen läpi kuin kieltää, mikä onkin hyvä piirre etenkin maastoesteosuuksilla. Lucalla on iso ja matkaa tavoittava laukka, joten sekunnit radoilla jäävät usein lyhyiksi. Oria saa pidätellä hyvin paljon esteillä ja useimmiten pudotukset johtuvatkin varomattomuudesta. Luca on kaikin puolin hyvin elastinen ja ori taipuu helposti kauniiseen peräänantoon ja melkein mihin tahansa koulukiemuraan. Taitava ori onkin koulutettu Intermediaire | tasolle asti. Kisoissa Luca heposti innostuu liikaa etenkin esteosuukilla ja ratsastaja saakin usein tehdä paljon töitä pitääkseen orin kuulolla. Maastoillessa myös käynti on hyvin reipasta ja kevyt ravailu vaihtuu helposti hyvän paikan tullen kiitolaukaksi jota ei ihan heti lopetetakkaan!"

Ori itseasiassa sai tänään toisen sijan ja irtosertin virallisissa näyttelyissä! Renea myös tammaluokan toinen. :)

-Nea