lauantai 21. kesäkuuta 2014

Keskeneräisiä hevosia ja ponisuunnitelmia

Hyvää juhannusta, toivottelee Nea villasukat jalassa ja viltti niskassa. Miten niin vilukissa.


Ah, ihanaa taas vaan rauhoittua, laittaa rauhallista musiikkia ja jatkaa ponin ompelua. Sainkin sen juuri ympäriommeltua, seuraavaksi täyttäminen, ai että kun inhoankin sitä vaihetta.


Siinä kaikki puolivalmiit! Näistä kolme aloitin viikko sitten, kaksi tulee myyntiin, yksi tilaushevonen ja yksi oma. :)

Vinski myyty hyvään kotiin Kht Jemaan Gabin ja Reetun seuraksi. Olihan se suloinen tamma, mutta hitusen liian iso kuten Gabikin. En tajua miten hevoseni yhtäkkiä suurenivat niin paljon, Silerikin on melkein puolet Vinskin koosta. Henkilökohtaisesti kuitenkin tykkään vähän pienemmistä tapauksista, etenkin kun Sylviä lukuun ottamatta otukseni ovat kaikki poneja. Olen välillä miettinytkin nimenvaihtoa Kuunvarjon Ponitalliksi, miltä kuullostaisi?

Koska poneja lähtee, tulee myös uusia tilalle! :) Hirveästi on ideoita, alla muutama kuva, ensimmäinen on ainakin vuoden vanha luonnos. Rakastan muistiinpanoja ja luonnoksia, minulla onkin kolme vihkoa omistettuna keppihevosjutuille. Piirrän lähestulkoon kaikki saamani ideat paperille, ja melkein jokaisesta tallimme hevosesta löytyy luonnos. Voisin tehdä joskus niistä postauksen.




-Nea

6 kommenttia:

  1. Tee ihmeessä :) ! Mä oon ollu aina tosi laiska luonnostelee, tai edes säästää jotain niitä töhryjä kun on tullu joku idea keppihevoseen :D Joku semmonen vihkokin löytyy..en tosin tiiä missä se enään on, hups.

    Liityin lukijaksi :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löytyy kiinnostusta! Haha, itse taas piirtelen tai kirjaan ylös ihan kaikki yksinkertaisemmatkin ideat, etten vaan unohda. :)

      Poista
  2. Tee postaus noista muistiinpanoista! Näyttää tosi kivoilta (:

    VastaaPoista
  3. Oijoi Nea <3 Liityin ehdottomasti lukijaksi :-D

    Odottelen tuota punarautiasta innolla, koska huomenna tai ylihuomenna sen pitäisi tupsahtaa postista 8> Tällein ei pitäisi tehdä, mutta keksin jo Navyn avulla sille nimen nimittäin Bronze Scissors "Conor".

    Kun saan jostain tarpeeksi rahaa, niin tilaan sata prosentin varmuudella sulta uuden kepparin ja kröhöm...Kaavake on jo valmiina tiedostoissa :D

    - Skatholm -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeij!
      Oikein kiva nimi ja ihanaa jos kelpaa noin hyvin, tilaa ihmeessä uudestaan! :)

      Poista