torstai 5. maaliskuuta 2015

Talvisia kuvia

Pari viikkoa sitten oli oikein kaunis, valoisa ja luminen päivä. Vein lähes kaikki hevoset pihalle kuvattavaksi pitkästä aikaa. Tässä muutama otos. :)








-Nea

lauantai 28. helmikuuta 2015

Tilausheppoja ja ostoksia

Heippa hei!

Samalla kun tässä luonnostelen erikoispostauksia, ajattelin julkaista kuvat muutamasta tilarista. Näin taas koeviikon jälkeen olen ommellut kovalla tahdilla heppoja, oikeastaan kaiken vapaa-ajan olen istunut neula ja hepanraato käsissä.


Taas lähti vakiotilaajalle poni. Tähän otukseen olen hirveän tyytyväinen! Harvemmin ihastun tekemiini niin, että haluaisin jättää sen itselleni, mutta tähän hulmuharjaan kyllä vähän ihastuin. Täältä voi seurailla Vertiksi nimetyn ponin kuulumisia. Pidän värityksestä, myös riimut oli kiva tehdä, pääsin käyttämään ihanaa sinistä, aitoa nahkaa!


Seuraavaksi cremello trakehner. Näitä trakehnereita on tilailtu minulta viime aikoina paljon! Tämän  vaaleanpunaiset yksityiskohdat eivät kuvissa oikein näkyneet, lisäilin niitä vähän jälkeen päin. Tämäkin ihan onnistunut kaveri. :)



Sitten vielä tälläinen ruunikko ratsuponi. Tällä kaverilla on mielestäni aivan ihana merkki! Tein sen tilaajan mallikuvan mukaisesti.  

Tilailin alunperin kangastukusta vähän karkankaita, sillä erikoiskangasvalikoimani alkoi olla varsin suppea. Juuri se tarvitsemani musta karvaangas sitten olikin loppu, ja vielä tilasin vahingossa väärää beigeä karvakangasta. Juuri kun olin lähettänyt tilauksen, kuulin, että kankaita.comissa olisi ihania pehmokankaita ja tietenkin sitten tilailin niitäkin viittä erilaista. Antassullekkin lähti tilaus ja ennen näitä kaikkia olin jo ostanut netistä ruskean pehmokankaan, joten tässä sitten tällä viikolla tulleet ostokset:


Nyt on sitten ainakin hetkeksi materiaalia tilaushevosiin! Ilmeisesti useallakin käsityöharrastajalla on taipumusta tälläiseen hamstrailuun...?

Hiljaiseloa on ollut osin menojen takia, ja osin myös sen, että olen melkolailla koukussa tuohon instagramiin. En ole melkein koskaan koneella, joten on vaan niin paljon helpompaa parilla napin painalluksella lisätä kuvia kännykästä ja tavoittaa niillä suuri joukko ihmisiä. Nyt yritän vähän kiristää postaustahtia täällä bloginkin puolella, tosiaan nyt on pari postausta julkaisua vaille valmiina! :)

-Nea


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ompelua, maalaamista, shoppailua ja INSTAGRAM!

Heippahei!

Sorruin. Kuunvarjo on nyt myös instagramissa nimellä khtkuunvarjo, menkää ihmessä seurailemaan! :)

Taas tälläinen sekametelipostaus. Viimepäivät ovat kuluneet sairastessa, treenatessa, maalatessa ja ommellessa. Oonkin ollut melko aikaansaava; kahdestatoista tilauksesta jo neljä tehtynä ja viides tekeillä, ja on kulunut vasta yksi kuukausi! Ei ehkä päätä huimaavalta kuullosta, mutta olen kyllä käyttänyt kaiken pienen vapaa-aikani näiden ompeluun. Voin myös luvata, että postaustahti ei tule hetkeen ainakaan nopeutumaan, kun koeviikko lähestyy jälleen, samoin kilpailut, wanhojen tanssit (hii en malta odottaa :3) ja tilareitakin on vielä mukava määrä tekemättä. Mulla on kyllä muistiossa monta postausideaa, joista pari vaatii vähän enemmän aikaa.

Seuraan instagaramissa omalla käyttäjälläni (en keppihevos) aivan mahtavaa maalaajaa, ja maalauskuume äityi niin kovaksi että ostin sitten Vaasasta 50€ väripaletin, kun vanhassa ei ollut tarpeeksi värivaloikoimaa. Heh. Oon jo pitkään halunnut maalata tai piirtää Devistä heppaversion, sillä mulla on aina ollut visio miltä se näyttäisi täydessä mittasuhteessa pitkine sukkineen. Eräänä yönä sitten läksyjenteon aikoihin aloitin luonnostelun.



Sellainen tuli! Voisi tehdä saman joka hevosesta? :)

Tällä viikolla lähdin hakemaan avainrenkaita suitsiin ja kuolaimiin. Samalla sitten tyhjäsin kaupan strassinauhoista, kun kuulin että tämä saattaisi olla viimeinen erä. Oon todella tykästynyt noihin strassinauhoihin, ne on niin helppo kiinnittää ja näyttää tosi kivalta. Todellinen löytö oli aidonnahan palaset, olivat vain 0,10€ ja juuri sopivan kokoisia riimuihin ja vaikka suojiin. Ostin niitä ensimmäisellä reissulla vain 10 kappaletta, mutta heti seuraavana päivänä valikoin vielä lisää värejä ja nappasin vielä kolmekymmentä lisää...


Loppuun vielä kuvia viimeisimmistä tilaushevosista. Islanninhevonen, puoliverinen ja suomehevonen.




-Nea

maanantai 5. tammikuuta 2015

Tilarisatoa jälleen




Tälläistä tällä kertaa. Ensimmäisenä trakehner englantilaisilla suitsilla, seuraavana ranskanpuoliverinen kaksoisturpahihnallisilla suitsilla ja full-cheek-kuolaimilla ja viimeisenä norjanvuonohevonen suitsilla, joiden mallina oli anatomisesti muotoillut P.S of Swedenin High Jump Revolution-suitset. Oli muuten melko haastavat tehdä, kolme tuntia kulutin noihin kapistuksiin. Olen ihan tyytyväinen kyllä niihin, onnistui paremmin kuin tämä pessimisti uskalsi uskoakkaan. Suitsien niska- ja turpaosat on topattu, ja osa turpahihnasta pyöristetty, kuten oikeissakin suitsissa. 

Oon löytänyt kyllä uuden ja tosi toimivan tavan noihin tummennoksiin. Ne kestävät nyt entistä paremmin ja voin tehdä niillä oikeastaan mitä vaan tiikerinkirjavasta papurikkoon. Rautiaallekkin laitoin harmaata, mikä ei kyllä oikeastaan näy kuvissa. Laitan varmaankin väriä vielä lisää.



-Nea



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Nuka ja Osku








Aivan mahtavaa, neljä lukijaa tuli kahden päivän aikana lisää, ja samalla 50 lukijan raja meni rikki! Kiitos teille! :) Kuunvarjon youtube tilillekkin on tullut huima määrä tilaajia, ja hauskinta tässä on, että sinne on odottanut yhtäkään subbajaa, kun koko tilin loin yhden videon takia... Ehkä noita videoita sitten pitää tehdä lisää!

Pakkohan nämä kuvat oli tänne laittaa, vaikkei varsinaisesti sovi blogin aiheeseen. Kerrankin sain edes jonkunmoisia kuvia tästä meidän Osku-pennusta. Tähän astiset ovat järjestäänsä olleet joko heilahtaneita tai liian läheltä otettuja, sillä tämä linssilude hyppää oitis kameran päälle kun sen tasolle kumartuu ottamaan kuvaa... Nyt otettiin joulun kunniaksi siskon kanssa kuvia näistä meidän rakkaista, kun niillä näytti taas virtaa olevan.

Vanhempi (ja isompi) tapaus on kääpiövillakoirauros Nuka (Talvipuutarhan Neliapila). Nuka oli pari ensimmästä vuotta upean punaruskea, mutta vaalentunut iänmyötä aprikoosiksi. Nuka täyttää seitsemän vuotta 27.1.2015. Luonteeltaan poika on melko temperamenttinen ja fiksu. Se rakastaa ihmisiä; kuuntelee kaikkien ilot ja murheet päätään käännellen, kuin ymmärtäisi jokaisen sanan! Paljon sanoja se kyllä ymmärtääkin. Nuka osaa myös paljon temppuja ja jonkin verran agilityäkin. Nuka omaa jopa villakoiraksi erityisen paksun turkin, onneksi sen tapana on hypätä aina nojatuolille kylkeä lämmittämään. 

Osku (Villankankaan Uljas Fernando) on Nukan pikkuserkku, joka syntyi 3.8.2014. Tämä hurmuri kasvaa aivan mieletöntä vauhtia, nyt se on jo melkein Nukan kokoinen, kun vielä syyskuussa tänne tullessaan se mahtui kämmenelle. Oskulla on rinnassaan iso valkoinen merkki, minkä takia sitä ei voi viedä näyttelyissä, mutta meitähän tuo ei haittaa, päin vastoin! Osku on oikein reipas, energinen ja rohkea. Nuka ei aluksi oikein päästänyt Oskua lähelleen, mutta Osku ei onneksi murinoista ole lannistunut ja nyt pojat ovat oikein hyviä leikkikavereita. Välillä Osku kyllä oikein ärsyttää Nukaa roikkumalla korvissa tai viemällä luut Nukan suusta. Osku on todellinen sylikoira, joka nukkuu sylissä selälläänkin. Myös lenkit ovat maistuneet pojalle alusta alkaen ja se on tulossa aina mukaan pihalle oven avautuessa.

En kyllä enää osaisi kuvitella arkea ilman koiraa, kun nämä kaksi ilahduttavat joka päivä. 

-Nea

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulutilarit

Heippa!

Lupasin että näyttäisin kuvat joulutilareista heti joulun jälkeen, ja tässä nämä kolme sitten ovatkin.




Olen todella tyytyväinen kaikkiin kolmeen, kaikista tuli täysin suoria (jostain syystä viimeaikoina on tuntunut että on oikein saanut tapella tuota vinoutta vastaan...) ja muutenkin onnistuneita. Kaksi ensimmäistä ovat suokkeja. Ensimmäisen suokin suitset oli minusta oikein kivasti ideoitu, sopii pojalle kuin nenä päähän! En meinannut millään saada siitä hyviä kuvia pimeyden takia, jouduin aika reippaasti muokkaamaan tätäkin kuvaa valoisammaksi. Kaksi jälkimmäistä heppaa meni samaan paikkaan. Olikin oikein ihana tehdä pitkästä aikaa norjanvuonohevonen! Onneksi tilausjonossa on vielä toinenkin norjis. ;)

Nyt olenkin ollut jo seuraavien tilareiden kimpussa. Onneksi on ompeluintoa vaikka muille jakaa! :)

-Nea

maanantai 22. joulukuuta 2014

Tilariasiaa ja kuulumisia

Hei!

Ensiksi tälläistä pientä infoa. Eli joulutilaukset ovat valmiita ja otan seuraavat tilaukset jonoon. Otan jonoon kaikki 25-30.12 tehdyt tilaukset. Mikäli tilauksia tulee paljon, tulee tilaajien varautua pitkäänkin odotteluun. Ilmoitan kuitenkin aina, monentena tilaaja on jonossa.

Ja mikäli valmis heppa kiinnostaa, niin kipin kapin tänne! Tosiaankin Valo-poni on myynnissä.

Sitten kuulumisiin.

Elämäni ensimmäinen itsetehty piparkakkutalo :)



Siinä alkuun vähän ponipotrettia. Juli tosiaan nappasi jo toisen luokkavoittonsa virallisista näyttelyistä! Poninäyttelyissä oli BIS1 ja näissä joulunäyttelyissä BIS5. Saila on taiteillut BIS-kehään päässeille upeat ruusukkeetkin! Jospa Juli toisi talliin toisen Kep Mva Fn-tittelin.



Eilen tuli Krisse käymään pitkästä aikaa palauttaen samalla Sylvin ja Amin ylläpidosta. Kokosin esteitä kentälle ja Krisse hyppäsi Binalla muutamankin eri estetehtävän. Sitten käytiin metsässä melko pitkällä lenkillä Julin ja koirien kanssa. Oli kyllä aivan ihana keli, harmitti kun en kameraa ottanut mukaan, lumiset maisemat olivat aivan upeat. Nuka ja Osku oli aivan innoissaan kun saivat juoksennella irti metsässä. Julikin näytti tykkäävän!

Sylvin valopilkut kaipasivat vaihtoa, mutta päätimpä tehdä sitten sekä silmät, että sieraimet kokonaan uusiksi. Vanhat olivat melko kamalassa kunnossa ja muutenkin vanhaa mallia. Minusta nämä uudet onnistuivat oikein hyvin! Oon jo kauan miettinyt että nuo uusisin, mutta pelkäsin sen muuttavan liikaa hepan ilmettä. Yritin tehdä niistä mahdollisimman samannäköiset, eivätkä ne sitten loppujen lopuksi juurikaan muuttaneet, samalta tammalta tuo näyttää! Pidän hevosten korjailusta, mutta suurempiin muodonmuutoksiin harvoin ryhdyn, etenkään vanhempien hevosten kohdalla. Jokaisella on omat virheensä, minkä takia ne näyttävät siltä mitä ovat. Esimerkiksi Silerissä on monta asiaa mitkä haluaisin niin pistää uusiksi (silmät, sieraimet, korvat, harja...), mutta olen todennut, että jos muuttaisin yhdenkin asian, joutuisin laittamaan koko ponin uusiksi, mitä en halua tehdä. Joskus olisi tosin ihan hauska tehdä kokonaan uudestaan joku vanha heppa. :) Oletteko te muokanneet heppojanne jälkikäteen, tai tehneet uuden version? 


Tänään tuli oikein mieleinen pehmeä paketti. Ostin tosiaan foorumilta pari kangasta uutta heppaa varten. Saa nähdä milloin saan aikaiseksi aloittaa tuon ponimuksen. :) 

Oon niin iloinen että tästä joulusta tulee valkoinen! Masennun aina niin totaallisesti noista kurakeleistä, viimejoulukin oli niin sateinen, että teki mieli pysyä koko päivä peittojen sisällä ja pitää kaihtimet visusti kiinni. Tämä joulu vietetään kotona sukulaisten kanssa, eli oikein mukava joulu tiedossa! Meidän vanhempi koira avaa (repii) aina perinteisesti lahjat, en malta odottaa että nuorempikin kaveri näkee ensimmäisen joulunsa ja pääsee auttelemaan lahjojen kanssa! :) Millaisia joulusuunnitelmia teillä on?

-Nea